Osta kannabis osakkeita – aloittelijan opas vuodelle 2023

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Päivitetty: 23 Heinäkuu 2023

Nyt saattaa olla oikea aika ostaa kannabis osakkeita, kun aihe puhuttaa taas. Kannabiksesta ja sen dekriminalisoinnista on taas uutisoitu tiuhaan tahtiin perinteisissä medioissa. Muutenkin keskustelut ovat ajankohtaisia, sillä monet muut maat ovat jo laillistaneet kyseisen aineen, kuten Hollanti ja osa Yhdysvaltain osavaltioista.

Suomessa sen sijaan perinteinen näkemys kannabistuotteista on ollut negatiivinen, vuoden 1966 rikoslain muutosten myötä. Edelleen myös osa kannabistuotteista, jotka eivät sisällä päihdyttäviä aineita mielletään huumausaineiksi kuten uusin villitys CBD-öljy.

Suomessa kannabiksen lääke- ja viihdekäyttö on kasvanut hurjaa vauhtia, joka pakottaa tekemään uusia ratkaisuja valtion tasolla. Selkeästi havaittavissa oleva ilmiö on alkoholin käytön vähentyminen, kun kannabiksen käyttö lisääntyy.

Kannabis elää suomessakin varsinaista buumi vaihetta, joka näky kaikissa kannabistuotteiden kysynnässä. Tästä syystä monet sijoittajat ovat erittäin kiinnostuneita ostamaan kannabisosakkeita, kannabisrahastoja tai muita vastaavia sijoitustuotteita.

Nyt jos koskaan voi olla oikea aika ostaa kannabista. Kun isot valtiot muuttavat näkemystään ja laintulkintojaan kannabiksesta ja siitä johdetuista tuotteista – näiden parissa työskentelevien yritysten arvo nousee räjähdysmäisesti.

eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees

Osta kannabis osakkeita (ohjeet) 2022

Myöhemmin artikkelissa jatkamme syvällisempää tutustumista itse aiheeseen, mutta kärsimättömimmät lukijat haluavat tehdä sijoituksen heti.

Kannabis osakkeiden ostaminen on ollut trendi jo viimeisen viiden vuoden ajan, koska ne ovat vuosittain kasvattaneet arvoaan hurjaa vauhtia. Aika näyttää, mitä lainsäädännöllisiä muutoksia asian tiimoilta tehdään, mutta pian varmasti myös sijoitusasiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että nyt on ostajan markkinat.

Tässä siis lyhykäisyydessään ohjeet kannabis osakkeiden ostamiseen:

Valitse kaupankäyntialusta

Olet saattanut aikaisemmin sijoittaa kannabisosakkeisiin tai instrumentteihin esimerkiksi Nordnetin kautta, sillä perinteiset pankit eivät mielellään tällaisia sijoitusvaihtoehtoja vielä tarjoa. Suurin osa suomalaisista välittäjistä, jotka tarjoavat kannabis osakkeita perivät kaupankäynnistä korkeita palkkioita.

Me suosittelemme valitsemaan kaupankäyntialustaksi eToron, jossa voit ostaa kannabis osakkeita ilman välityspalkkioita. eToro tunnetaan myös yhtenä parhaista sijoitusalustoista, joka tarjoaa suurimman valikoiman erilaisia kannabis osakkeita ja sijoituskohteita, mukaan lukien rahastoja.

Luo tili ja talleta rahaa

Tilin luominen on helppoa ja nopeaa. Tilin luomisen yhteydessä sinun pitää syöttää lomakkeessa tarvittavat tiedot, jonka jälkeen tili pitää lainsäädännön mukaisesti vahvistaa todistamalla henkilöllisyys kuvallisesti.

Riittää, että toimitat esimerkiksi kännykällä otetun kuvan passista tai henkilöllisyystodistuksesta ja lataat sen palveluun. Voit käyttää tunnistautumiseen myös Google- tai Facebook-tiliä.

Rahojen tallettaminen onnistuu jo tilin luomisen yhteydessä, mutta suosittelemme vahvistamaan sen saman tien, jos haluat tehdä sijoituksia heti, maksutavaksi kannattaa valita jokin muu, kuin tilisiirto, jotta rahat siirtyvät käyttöön välittömästi.

Osta kannabis osakkeita

Nyt kun olet luonut ja vahvistanut tilisi ja tallettanut rahaa olet valmis viimeiseen vaiheeseen, eli kannabis osakkeiden ostamiseen. Löydät kaikki kannabis osakkeet ja siihen liittyvät sijoitustuotteet kirjoittamalla hakukenttään ”kannabis”.

Silmäile vaihtoehtoja läpi ja tutustu sijoituskohteisiin. Voit ostaa osaketta painamalla käy kauppaa, joka avaa uuden ikkunan. Ilmestyvässä ikkunassa saat päättää osakkeiden määrän ja hinnan tai suoraan rahasumman, kuinka paljon haluat osaketta ostaa.

Mitä kannabis osakkeet ovat?

Suomessa jo termi ”kannabis” mielletään hyvin negatiiviseksi ja jopa rikolliseksi toiminnaksi, kun taas muualla Euroopassa termi alkaa näkyä jo katukuvassakin. Myös siitä johdetut tuotteet ovat pitkälti kiellettyjä Suomessa, kuten esimerkiksi CBD-öljy, jota saa jo naapurimaastamme virostakin.

Etenkin nuoremmat sukupolvet uskovat kannabiksen parantavaan voimaan ja näkevät sen etenkin lääkkeenä, joka parantaa elämänlaatua. Vanhat ikäpolvet sen sijaan näkevät kannabiksen vain huumausaineena, joka tuhoaa yhteiskuntaa.

Emme kuitenkaan ala spekuloimaan alkoholin ja kannabiksen haittoja, vaan toteamme vain, että molemmat ovat tietystä näkökulmasta yhtä ongelmallisia.

Kannabis lääkkeenä

Kannabiksen vastaanotto lääketieteessä on saanut uusia mittakaavoja, kun sitä on tutkittu lääketieteellisessä käytössä. Se lievittää kiputiloja, auttaa ahdistuksessa ja parantaa uniongelmia.

Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kannabis itsessään on luonnossa esiintyvä kasvi, josta on tehty huumausaine jalostamalla sitä tuottamaan enemmän huumaavaa ainetta, jota kasvissa itsessään esiintyy luonnostaan alhaisia määriä.

Kannabiksen käyttö lääketieteessä on yleistynyt ja se on näkynyt myös yrityksissä, jotka tarjoavat näistä johdettuja lääkeaineita. Nimittäin näiden yritysten kurssi on noussut merkittävästi viimeisten vuosien aikana.

Myös monet tunnetut ja nimekkäät lääkeyhtiöt, kuten Moderna, Pfizer ja AstraZeneca saattavat olla kiinnostuneita näiden tuotteiden jalostamisesta.

Käymme myöhemmin tässä artikkelissa tarkemmin läpi tunnetuimpia alan yrityksiä, joihin sinäkin voit sijoittaa.

Kannabikseen sijoittaminen – onko se järkevää?

Kannabis on monipuolinen tuote ja sille on paljon käyttökohteita. Tämä tekee siitä yhden tämän hetken suositummista sijoituskohteista, sillä kannattavia kannabis osakkeita on runsaasti. Jos et vielä ole ostanut kannabis osaketta, teet sen todennäköisesti tämän artikkelin lukemisen jälkeen.

Kannabista käytetään maailmalla erittäin paljon, myös niissä valtioissa, joissa se on kiellettyä. Suurin osa käyttäjistä käyttää tuotetta laittomasti, joka karsii pois monet sellaiset henkilöt, jotka voisivat muuten käyttää tuotetta lääkkeenä, lisäravintona tai muuna tuotteena.

Yhdysvallat ja Kanada on onnistunut kasvattamaan valtion kassaa merkittävästi kannabiksen laillistamisen myötä, joka on saanut koko Euroopan liikkeelle. Nimittäin myös Suomessa on hiljattain käyty aiheeseen liittyviä keskusteluja eduskunnassa, kun Vihreistä tuli ensimmäinen puolue, joka sallii kannabiksen käytön ja pyrkii dekriminalisoimaan sen.

Osta hyvä kannabis osake ja anna valtioiden tehdä tehtävänsä. Mikäli monet muut maat liittyvät Uruguayn, Kanadan, Hollannin, Etelä-Afrikan ja Yhdysvaltojen tavoin lain muuttamiseen, on edessä todellinen kurssiraketti monelle kasvavista kannabis osakkeista.

Monet kannabikseen sijoittavat ovatkin lanseeranneet termin ”hamppusampo”, jolla viitataan Suomessa tunnettuun osakkeeseen, joka on ollut suosittu ja tasainen sijoituskohde jo kymmeniä vuosia.

Kannabis osakkeiden ostaminen ja omistaminen on Suomessa täysin laillista, vaikka itse kannabiksen hallussapito ja kasvattaminen on laitonta.

Mutta kuinka paljon kannabis osakkeilla voi oikein tienata ja onko se oikeasti yhtä hyvä sijoituskohde kuin asiantuntijat antavat ymmärtää?

Top-3 Parhaat (kannattavat) kannabis osakkeet 2022

Kannabikseen voi sijoittaa turvallisesti ja täysin laillisesti ostamalla kannabisyritysten osakkeita. Ongelmaksi koituu vain sen oikean ”hamppusampon” löytäminen.

Olemme seuranneet aiheeseen liittyviä markkinoita jo vuosia ja voimme ehdottaa muutamaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa sijaitsevaa yritystä, joihin voit sijoittaa suoraan tällä sivulla olevien ohjeiden avulla, ja vieläpä ilman kuluja.

Aurora kannabis osake

Aurora Cannabis Inc. on vuonna 2006 perustettu kanadalainen kannabisyritys, joka itse asiassa perustettiin jo ennen kuin kannabiksen kasvattamisesta tehtiin varsinaisesti laillista. Tuohon aikaan kannabiksen kasvattaminen oli kuitenkin sallittua lääkekannabis tarkoituksiin.

Lakimuutosten myötä yritys sai luvan tuottaa kannabista muutenkin kuin lääkeainekäyttöön, eli toisin sanoen myös viihdekäyttöön. Tämä nostatti yrityksen kurssin järkyttävään kasvuun, nimittäin jo vuonna 2018 yrityksen markkina-arvo oli lähes 11 miljardia dollaria ja se hallitsee noin yksi viidesosaa koko Kanadan kannabiksen vähittäismyyntimarkkinoista.

Tilray

Tilray on myös nykyään kanadalainen yritys, joka perustettiin alun perin Seattlessa vuonna 2014. Tilray oli ensimmäinen kannabisyritys, joka sai laillisesti viedä kannabista Kanadasta Yhdysvaltoihin.

Yritys on myös ensimmäinen pörssiin listautunut kannabisyritys, jolla on merkittävä kasvupotentiaali uusien sopimuskumppanien myötä. Tilray solmi strategisen sopimuksen vuonna 2018 lääkejätti Novartiksen kanssa.

Canopy Growth

Canopy Growth Corporation on vuonna 2013 myös Kanadassa perustettu kannabisyritys, joka on maailman suurin kannabistuotteita valmistava yritys. Suurin osa suomalaisista sai ensikosketuksen tähän yhtiöön, kun se lisättiin kaupankäynnin kohteeksi tuolloin nuoreen Nordnet kauppapaikkaan.

Tästä yrityksestä mielenkiintoisen sijoituskohteen tekee sen volatiliteetti, joka on oudon korkea näin isoksi yhtiöksi. Sillä kurssi saattaa laskea ”sisäisten ongelmien takia”, jonka jälkeen se nouseekin taas alkuperäiselle tasolle. Tämä on houkutellut etenkin päiväkauppaa tekeviä sijoittajia, mukaan myös näihin yrityksiin.

Yhteenveto kannabisyritysten osakkeiden ostamisesta

Kannabis on ollut ja on edelleen hyvin negatiivisessa mielessä esiintyvä aine, jonka suosion kasvua vanhemmat ikäpolvet eivät suostu hyväksymään. Aineesta on johdettu useita laillisia tuotteita, jotka ovat saaneet markkinointilupia ympäri Eurooppaa.

Ensimmäiset kannabisyritykset ovat kasvaneet miljardiyhtiöiksi ja kasvavat edelleen. Sijoittajat ovat mahdollistaneet näiden yritysten kasvun, jolle ei näy loppua. Ainoat esteet sijoittajille löytyvät todennäköisesti lainasäädännöllisistä rajoista, joita ei voi vain ohittaa.

Nähtäväksi jää, mitä esimerkiksi Suomi päättää: hyväksyykö se tai dekriminalisoiko se aineen käytön, mutta siihen asti, paras vaihtoehto päästä mukaan on sijoittaa ulkomaalaisiin kannabisyrityksiin eToron kautta, ilman kuluja.

eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees
Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen on suomalainen sijoittaja ja journalisti, joka on tehnyt sijoituksia pörssiin jo vuosikymmenen, portfolioon on kertynyt myös kryptovaluuttoja. Hän on myös erikoistunut sisällöntuotantoon ja journalismiin kirjoittaen usean eri toimialan arvostettuihin verkkosivustoihin. Hänen intohimonsa on auttaa muita ihmisiä kiinnostumaan sijoittamisesta tarjoamalle heille mahdollisimman paljon informaatiota aiheeseen liittyen.