Sijoita Kultaan 2023 - Aloittelijan Opas Kulta Sijoittamiseen

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Päivitetty: 23 Tammikuu 2023

Kullan hinta on pysytellyt suhteellisesti mitattuna aina hyvin korkealla jo vuosi tuhannet. Sijoittajan näkökulmasta kultaan sijoittamisessa on monia hyviä puolia, ei pelkästään se, että pääoma on turvassa vaan usein sijoittajat ovat myös pystyneet kasvattamaan pääomaansa merkittävästi.

Viimeisen viiden vuoden aikana kullan arvo on kasvanut yli 70 prosenttia. Jos olisit sijoittanut vuosia sitten kultaan 20 000 euroa, sinulla olisi nyt kultaa noin 34 000 euron edestä.

Tässä oppaassa kerromme sinulle, miten kultaan voi sijoittaa. Samalla selitämme, miksi tämä jalometalli on niin suosittu ja mitkä tekijät sen hintaan vaikuttavat.

Koska kulta toimii pääoman turvasatamana, on tärkeää valita luotettava ja turvallinen kaupankäyntialusta. Me suosittelemme tekemään sijoitukset eToron kaupankäyntialustalla.

eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees

Sijoita kultaan eTorolla

Malttamattomimmat lukijat haluavat saada vastauksen heti pääkysymykseen. Eli siihen mistä kultaa kannattaa ostaa sijoitusmielessä. eToro on säännelty ja useiden turvallisuustahojen toimesta valvottu kaupankäyntialusta, jossa kaupankäynnistä ei tarvitse maksaa palkkioita.

Pystyt myös sijoittamaan muihinkin kullasta johdettuihin sijoitustuotteisiin kuten ETF, kaivosteollisuus ja CFD-tuotteet.

Alapuolella olevaa kolmea helppoa vaihetta seuraamalla voit tehdä sijoituksen jo tänään.

Vaihe 1. Avaa käyttäjätili eTorolle

Jotta voit ostaa kultaa eTorolta, sinun on luotava ensin käyttäjätili. Syötä tarvittavat tiedot ja tee talletus. Huomioi, että jos ensimmäinen talletus on suurempi, kuin noin 2000 euroa, joudut vahvistamaan henkilöllisyytesi ennen kuin pääset ostamaan kultaa.

Henkilöllisyyden vahvistaminen tapahtuu lataamalla palveluun kuvallinen henkilötodistus, kuten ajokortti tai passi.

Vaihe 2. Talleta rahaa tilillesi

Pienin talletus, jolla kultaa voi ostaa on tällä hetkellä 50 euroa. Rahojen tallettamiseen voi käyttää mitä tahansa alapuolella olevista maksutavoista:

  • Pankkikortti
  • Luottokortti
  • Tilisiirto
  • Neteller
  • skrill
  • Paypal

Jos haluat tehdä sijoituksen heti, älä käytä tilisiirtoa. Kokemustemme mukaan tilisiirron näkymisessä eToron tilillä voi kestää useampi päivä.

Vaihe 3. Osta kultaa

Tässä kohtaa voit valita, millä tavalla haluat sijoittaa kultaan. Haluatko tehdä suoran sijoituksen vai välillisen sijoituksen esimerkiksi kultaa jalostavaan yritykseen.

Voit sijoittaa seuraaviin tuotteisiin:

  • Kulta ETF
  • Kulta osakkeet (kaivos- ja jalostusyhtiöt)
  • Kulta CFD

Jotta voit viimeistellä sijoituksesi sinun tulee valita kuinka paljon kultaa, haluat ostaa, tai vaihtoehtoisesti kuinka suurella pääomalla haluat ostaa. Kun päätös on tehty, paina osta.

Kultaan sijoittaminen – mitä pitää ottaa huomioon?

Kultaa sijoittamalla pyrit saavuttamaan useampia tavoitteita. Suurin osa sijoittajista pyrkii säilyttämään pääomaansa turvallisesti mahdollisten pörssiriskien takia ja toisaalta parhaimmillaan jopa kasvattamaan portfolionsa arvoa.

Kullasta arvokkaan tekee sen harvinaisuus. Kun kaikki kulta on louhittu, sitä ei käytännössä ole enää saatavilla. Ja luonnollisesti, kun tuotteen tarjonta vähenee ja kysyntä pysyy ennallaan, sen hinta nousee. Tästä syystä kullan hinta on noussut jo useita vuosikymmeniä.

Suurin osa henkilöistä tekee sijoituksensa kultaan riskien tai epävarmuuksien keskellä. Tämä ilmiö on jokaisen nähtävillä, kun tarkastelee kullan kurssihistoriaa ja vertaa niitä maailmalla olleisiin kriiseihin.

Toisin kuin osakkeet, kullan hinta yleensä nousee, kun markkinoilla on epävarmaa.

Hyvin tyypillinen kultasijoittaja ostaa kultaa osakkeiden sijaan, kun talous näyttää kääntyvän heikompaan suuntaan ja myy kultansa ja ostaa osakkeita, kun markkinoilla on ”alennushinnat”. Tämä taktiikka on toiminut monille sijoittajille jo vuosikymmeniä.

Kullan hinnan suhteen kannattaa olla tarkkana, nimittäin se voidaan esittää grammoina tai unsseina, joka on kansainvälinen standardi.

Kullan hinta – näin tunnistat oikean arvon

Jokaisen kultaan sijoittamisesta kiinnostuneet henkilön on tärkeä ymmärtää, miten sijoituksen arvo muuttuu ajan myötä. Nimittäin kullan hintaan ei vaikuta samat tekijät kuin osakkeisiin.

Menestyksekäs suoriutuminen liiketaloudellisesti ei vaikuta kullan hintaan kuten osakkeissa tai rahastoissa, nimittäin kullan hinta määräytyy lähes kokonaan kysynnän ja tarjonnan perusteella.

Kullan hintaan vaikuttavia tekijöitä voi olla useita.

Pääoman turvasatama

Kultaa pidetään turvallisena sijoituksena, koska siihen ei vaikuta markkinoiden ulkopuoliset tekijät. Kullan hinta on pysynyt suhteellisesti hyvin korkealla vuosi tuhansien ajan.

Paras esimerkki tästä on vuoden 2008 finanssikriisi, jota ennen kullan hinta kävi kaikkien aikojen alhaisimmalla tasolla vain 712 dollaria per unssi.

Mutta, koska markkinoilla ollut epävarmuus kasvoi. Sijoittajat myivät osakkeitaan ja laittoivat pääomaansa kiinni kultaan, jotta ei menettäisi varallisuuttaan.

Seurauksena kullan hinta nousi lähes 1900 dollariin per unssi vain muutama vuosi myöhemmin, jonka seurauksena siihen vuonna 2008 sijoittaneet henkilöt saivat sijoitetun pääomansa takaisin kolminkertaisena, kun toiset menettivät varallisuutensa osakkeissa.

Tästä syystä kultaa voidaan pitää alhaisen riskin sijoituksena.

Kysyntä ja tarjonta

Kuten mihin tahansa tuotteeseen tässä maailmassa, myös kultaan pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Kun kysyntä kasvaa, kullan hinta nousee.

Kultaa voidaan pitää arvokkaana jalometallina, koska sen määrä maapallolla on rajallinen. Tämä raja on pian tulossa vastaan, joka tarkoittaa, että kullan tarjonta pysyy samana, mutta kysyntä nousee.

Monet analyytikot ovatkin povanneet kullan hinnan nousevan pian eksponentiaalisesti, tarjonnan huvetessa.

Esimerkiksi BBC:n julkaisemassa artikkelissa pyöri arvioita siitä, että koko maapallolla olevasta kullasta vain 20 prosenttia olisi enää louhimatta.

Kiina ostaa kultaa

Kiina tunnetaan sen suurista investoinneista kultaan. Nimittäin viimeisten vuosien aikana Kiina on kasvattanut kulta varantojaan yli 100 tonnilla ja nyt ei puhuta 100 000 eurosta, vaan 100 tonnista puhdasta kultaa.

Monet sijoittajat syyttävätkin Kiinaa kullan hinnan nostamisesta. Nimittäin kullan hinta on noussut merkittävästi juuri näinä ajankohtina, kun kiina on investoinut omaisuuksia kultaan.

Mikäköhän on saanut yhden maailman talousmahdeista sijoittamaan niin suuria määriä kultaan?

Kultaan voi sijoittaa monella tapaa

Nyt tiedät, minkä perusteella kullan hinta määräytyy. Seuraavaksi käymme läpi kullan monipuolisuutta sijoituskohteena. Nimittäin kultaa voi ostaa monella tavalla, joista jokaisella on omat etunsa.

Kulta fyysisenä sijoituksena

Aloittelevat sijoittajat mieltävät aina kultaan sijoittamisen siten, että marssit pankkiin ja ostat kultaharkon. Kyllä, tämä on yksi tapa, mutta ei yleisin.

Kuka tahansa voi ostaa kultaharkon, mutta sen turvallinen säilyttäminen on hyvin vaikeaa. Mitä jos joku murtautuu taloosi ja varastaa kymmenien tuhansien eurojen arvoisen kultaharkon? Lisäksi kulta on painavaa, jos sijoittaa suuria määriä omaisuutta fyysiseen kultaan riskit nousevat aivan uudelle tasolle, niin logistiikassa, kuin säilömisessä.

Sanomattakin selvää, kultaan sijoittamisen voi tehdä vaikean tai helpomman kautta. Helpommassa tavassa ostat kultaa arvopaperina välittäjän kautta, kuten esimerkiksi eTorolta.

Sijoittaminen kullan ETF-rahastoihin

Vaikka fyysinen kultaan sijoittaminen kuulostaa houkuttelevalta ja ehkä jopa upealtakin on silti ehkä parempi pysytellä arvopapereissa. Nyt jos koskaan on helppoa sijoittaa kultaan sijoittaviin rahastoihin, joissa on vieläpä verohyötyjä.

Kulta-ETF rahastoja löytyy eTorolta useita. Nämä rahastot ovat houkutelleet runsaasti sijoittajia, koska ne voi jättää pitkäksi aikaa ”lojumaan” ja myydä voitolla, kun sopiva hetki tulee.

Ja ETF-rahastojen etuna on se, että sen tuottama arvonnousu lisätään rahaston arvoon, jolloin verot maksetaan vasta sen myymisen yhteydessä. Näin tuloja ei veroteta ennen kuin ne voidaan uudestaan sijoittaa.

Kulta ETF-rahastot ovat monipuolisia:

  • Kulta ETF-rahastojen takana on suuret ja luotettavat instituutiot, joiden toimintaa valvotaan tarkasti.
  • ETF-rahastot ovat pörssinoteerattuja, joka tarkoittaa, että niillä on oikea kaupankäyntiarvo. Ne voi koska tahansa myydä.
  • Kulta ETF-rahastot ovat merkittävästi edullisempia kuluiltaan, kuin mitkä tahansa muut rahastot. Usein hallinnointipalkkiot ovat vain nimellisiä.
  • eTorolla voit sijoittaa kullan ETF-rahastoihin vain 50 euron sijoituksella.

Rahastojen kautta voit siis oikeasti omistaa fyysistä kultaa. Rahasto-osuus tekee sinusta kullan omistajan, josta ostamasi arvopaperi on todistus.

Kulta osakkeet

Yksi tyypillisimmistä tavoista sijoittaa epäsuorasti kultaan on ostaa sen parissa toimivien yhtiöiden osakkeita. Etenkin kaivosyhtiöitä voidaan pitää melkein suorana sijoituksena kultaan.

Monesti kaivosyhtiöt voivat tuottaa jopa enemmän, kuin suora kultaan sijoittaminen. Nimittäin jos yhtiö tekee merkittävän kulta löydöksen, jonka arvo on korkea.

eToro:ssa on listattu useita kaivosyhtiöitä, jotka ovat erikoistuneet kullankaivuuseen ja joilla on operaatiota useassa eri maassa. Näiden potentiaali tehdä suurempia kultalöydösesiintymiä on suurempi.

Kulta CFD:t, Futuurit ja johdannaiset

Aktiiviset sijoittajat, jotka pyrkivät ottamaan suurempia riskejä sijoituksissaan saattavat haluta tehdä sijoituksensa erilaisilla futuureilla ja johdannaissopimuksilla, joissa on vipukerrointa.

Näiden tuotteiden avulla voit hyötyä sekä noususta, että laskusta.

Suosittelemme, että tutustut CFD-tuotteisiin itsenäisesti ennen kuin sijoitat näihin monimutkaisiin instrumentteihin.

Lyhyt esimerkki:

Sijoitat 100 euroa kulta CFD:hen, jossa on 20:1 vipukerroin. Tämä on sama, kuin omistaisit kultaa 2000 eurolla. Joten, kun kullan arvo nousee 1 %, sijoituksesi nousee periaatteessa 20 prosenttia ja vastaavasti laskee, jos myit kultaa lyhyeksi.

Eli jo pienillä pääomilla voi päästä jahtaamaan suurempia voittoja, mutta ennen sitä, omaan riskienhallintaan kannattaa panostaa.

CFD-tuotteiden etuna on kuitenkin se, että voit vivuttaa pääomaasi ilman ylimääräisiä kustannuksia, sillä kaikki eTorolla listatut CFD-instrumentit ovat komissiovapaita. Näin voit hyötyä myös pienemmistä kurssiheilahteluista.

Futuurit sekä muut johdannaiset toimivat hyvin vastaavalla tavalla.

Aikanaan kun kävi kauppaa instrumenteilla, oli pakko ottaa sijoituslainaa, jonka korvasi tuolloin puuttuneet vipukertoimet. Se tarkoitti, että sijoittajan oli mahdollista hävitä enemmän kuin oli sijoittanut.

Nykyään johdannaisiin sijoittava henkilö ei voi hävitä enempää kuin on sijoittanut, koska varsinaista lainaa ei oteta. Se on sisään rakennettu instrumenttiin.

Kannattaako kultaan sijoittaa?

Nyt tiedät lähes kaiken mitä kultaan sijoittavan henkilön pitää tietää. Tiedät mitä kaupankäyntialustaa kannattaa käyttää ja osaat valita sopivat tuotteet oikein tavoitteidesi mukaisesti.

On aika pohtia, vieläkö kulta on hyvä sijoitus.

Kulta on siis pystynyt säilyttämään arvonsa jo vuosi tuhansia, eli kullan tiedetään olevan hyvä pääoman turvasatama markkinoiden ollessa epävarmoja. Sen lisäksi kulta on kasvattanut tasaisesti arvoaan, kun suurin osa maapallolla esiintyvästä kullasta alkaa olla louhittu.

Kultaan voi myös sijoittaa monella eri tavalla, joista jokaisessa on omat etunsa. Myös riskisijoittajille, jotka jahtaavat korkeampia tuottoja löytyy myös sopivia instrumentteja kullan parissa.

Kultaa voi käyttää myös sijoitusten hajauttamiseen. Monet osakkeisiin ja muihin tuotteisiin sijoittavat henkilöt sijoittavat osan pääomastaan myös kultaan, koska sen tiedetään olevan vakaa sijoituskohde.

Sijoitusten tekeminen on tänä päivänä uskomattoman helppoa. Riittää, että luot tilin, talletat rahaa ja aloitat kaupankäynnin valitsemallasi tuotteella.

Oikea kysymys tai pohtimisen aihe voisikin olla, miksi et sijoittaisi kultaan?

Avaa käyttäjätili eTorolle minuuteissa ja aloita kaupankäynti kullalla ilman kuluja ja kuukausittaisia hallinnointipalkkioita.

eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees
Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen on suomalainen sijoittaja ja journalisti, joka on tehnyt sijoituksia pörssiin jo vuosikymmenen, portfolioon on kertynyt myös kryptovaluuttoja. Hän on myös erikoistunut sisällöntuotantoon ja journalismiin kirjoittaen usean eri toimialan arvostettuihin verkkosivustoihin. Hänen intohimonsa on auttaa muita ihmisiä kiinnostumaan sijoittamisesta tarjoamalle heille mahdollisimman paljon informaatiota aiheeseen liittyen.