Netflix Osakkeet (NFLX) 2023

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Päivitetty: 23 Tammikuu 2023

Netflix osake nosti päätään erityisesti koronapandemian myötä, sillä ihmiset käyttivät vapaa-aikansa elokuvien ja sarjojen katsomiseen suoratoistopalvelun kautta. Miltä Netflixin osakkeen hinta tulee tulevaisuudessa näyttämään? Tai pystyykö kyseinen yhtiö seisomaan lupauksiensa takana?

Seuraavassa osiossa käymme hieman läpi miltä Netflix osake näyttää, ja mistä kyseinen suurta suosiota kasvattanut yhtiö on saanut alkunsa.

Koronapandemia laitto ihmiset viettämään enemmän aikaa kotonaan ja tällöin tekemistä piti keksiä kotioloissa. Näissä tilanteissa suoratoistopalvelut kuten Netflix kasvattivat suosiotaan. Netflixin osakkeessa oli pientä laskua alkuvuonna 2021, mutta loppu vuotta kohden nousua oli jopa 20 %.

Muutamien viimeisten vuosien aikana Netflix on onnistunut tekemään hyvää tulosta, se ei kuitenkaan ole riittävä siihen sijoittaneiden mielestä. Netflixillä on pienoinen pelko siitä, että osakekurssi tulee kääntymään laskuun loppu vuodesta. Tämä skenaario voisi romuttaa koko kurssin. Pahimman koronapandemian tuoman nousun jälkeen Netflixillä on ollut vaikeuksia saada suoratoistopalveluun uusia käyttäjiä. Useimmat sijoittajat ovat jo vuosien ajan pitäneet Netflixin osaketta liian kalliina.

eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees

Osta Netflix osake eToro

Netflixin osake on ehditty splittaamaan kaksi kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 2014 jolloin osake jaettiin kahtia. Osakkeen toinen splittaus tapahtui vuonna 2015, jolloin se oli 7–1. Splittaus tehdään tyypillisesti silloin kun osakkeen hinta on noussut huimiin lukemiin. Splittauksella halutaan turvata kaupankäynnin jatkuminen. Tämä auttaa myös piensijoittajia pysymään mukana, kun hinta on alhaisempi.

Netflix osakkeita pystyy ostamaan pörssistä. Ennen osakkeiden ostamista pitää luoda arvo-osuustili. Useimpien perinteisten pankkien tai muiden vastaavien palveluntarjoajien kautta on mahdollista tehdä osakeostoja.

Tällä hetkellä Netflix ei maksa osinkoa, sillä se profiloituu kasvuyhtiöksi. Sijoittajat sijoittavat vastaaviin kasvuyhtiöihin osinkojen sijaan kurssinnousun toivossa. Tämä tilanne voi muuttua vuosien saatossa päälaelleen.

Osakkeita voi ostaa ja säilöä helposti ja luotettavasti eToron kaupankäyntialustalla. Etoro tarjoaa laajan valikoiman monenlaisia osakkeita kryptovaluutoista ETF:iin. Seuraavassa osiossa käymme tarkemmin läpi, miten voit luoda yksinkertaisesti tilin eTorolle.

Vaihe 1. Tilin luominen etorolle

Luodaksesi uuden käyttäjätilin siirry eToron verkkosivuille ja klikkaa kohtaa ”Liity heti”. Tämän jälkeen luo uusi käyttäjätunnus ja aseta haluamasi salasana. Vaihtoehtoisesti voit myös rekisteröityä Facebook tai Gmail-tilisi avulla.

Käyttäjätunnuksen luomisen jälkeen kirjaudu palveluun ja sinut ohjataan automaattisesti eToron kaupankäyntialustalle. Halutessasi voit alkuun testata eToron tarjoamaa demokäyttäjää, jonka avulla voi tutustua palvelun tarjoamiin ominaisuuksiin ja tekemään osakeostoja leikkirahalla. 

Vaihe 2. Käyttäjätilin vahvistaminen ja rahan tallettaminen

Kun olet koittanut kaupankäyntialustaa ja ostanut osakkeita leikkirahalla, pitää sinun vahvistaa käyttäjätilisi ennen kuin pääset tekemään osakkeen ostamista oikealla rahalla. Rekisteröinnin viimeinen vaihe on käyttäjätilin vahvistaminen.

Tilin vahvistaminen eTorolle on pakollinen sillä säädösvaatimukset edellyttävät, että jokainen uusi tili eToro-tili tulee vahvistaa. Tämän avulla alusta pysyy turvallisena ja estää kaikki sopimattomat toimet.

Tilin vahvistaminen onnistuu lähettämällä kuva henkilöllisyystodistuksestasi sekä osoitteestasi. Tarkistusprosessi aloitetaan vasta kun olet toimittanut molemmat asiakirjat eTorolle. Asiakirjojen skannaaminen onnistuu kätevästi suoraan alustalle eToro-sovelluksella.

Henkilöllisyystodistuksestasi tulee käydä ilmi nimesi, syntymäaikasi, valokuva, myöntämispäivä ja umpeutumispäivä. Jos haluat käsittelyprosessin sujuvan nopeasti eToro suosittelee henkilöllisyyden varmentamiseen käytettävän passia. Halutessasi voit myös käyttää ajokorttia tai muuta vastaavaa valtion myöntämää henkilöllisyystodistusta. Jos asiakirja on kaksipuoleinen ja takapuolella on tarvittavia tietoja, muista lähettää molemmista puolista kuva.

Henkilöllisyystodistuksen lisäksi sinun tulee lähettää todiste osoitteestasi, jossa tulee ilmi koko nimesi, osoitteesi ja julkaisupäivä eikä tosite saa olla yli 3 kuukautta vanha. Julkaisijan nimi ja logo tulee olla selkeästi näkyvillä. Todisteeksi kelpaa esimerkiksi pankkitiliote, luottokorttilasku, sähkö-, vesi- tai kaasulasku, kunnallisverolasku, verokirje- tai lasku, viranomaisen myöntämä talonvuokrauksen virallinen sopimus, kirje kunnanhallitukselta, puhelinlasku tai internet-yhteyden-lasku. Asiakirjan skannauksen tulee olla tasainen eikä sitä saa rajata.

Tilin vahvistamisen jälkeen olet valmis tallettamaan rahaa tilillesi, joten siirry rahan talletukseen kohdasta ”talletus”. Talletus on mahdollista suorittaa luottokortilla, pankkisiirtona, PayPalilla tai pikasiirtona. ETorolle tehtävä minimitalletus on tällä hetkellä 50 dollaria eli noin 42 euroa.

Vaihe 3. Osakkeiden ostaminen eTorolta alhaisilla kuluilla

Kun olet suoriutunut onnistuneesti tilin vahvistamisesta ja rahojen tallettamisesta, voit aloittaa etsimään eToron kautta haluamasi osaketta. Löydät hakukentän sivuston yläreunasta, johon voit kirjoittaa esimerkiksi Netflix tai KONE. Löytäessäsi haluamasi osakkeen voit aloittaa kaupankäynnin kohdasta ”Käy kauppaa” jonka jälkeen eteesi avautuu ostolomake.

Aseta ostolomakkeeseen haluamasi kauppasumma, jolla halut ostaa valitsemasi yhtiön osakkeita. Valitse myös haluatko käyttää ostossasi vipuvoimaa. Nyt voit klikata kohtaa ”Avaa kauppa” ja olet ostanut ensimmäisen osakkeesi. Jos teet ostosi pörssin ollessa kiinni, kauppa toteutuu seuraavan päivänä pörssin ollessa auki.

Netflix historia

Nykypäivänä Netflix on yksi suurimmista suoratoistopalveluista, joka on vuosien saatossa laajentanut toimintansa ja tänä päivänä se toimii lähes jokaisessa maassa. Suosittu suoratoistopalvelu perustettiin vuonna 1997 Reed Hastings ja Marc Randolphin toimesta Kaliforniassa. Netflix on suoratoistopalvelu, joka tarjoaa suuren valikoiman erilaisia sarjoja ja leffoja. Yhtiön toimitusjohtajana on nykyään Ted Sarandos ja varatoimitusjohtajana toimii perustaja Reed Hastings.

Netflixin on suoratoistopalvelun lisäksi tuottanut myös omia elokuvia ja sarjoja. Alkutaipaleella Netflixin toiminta perustui DVD-elokuvien poistomyyntiin ja vuokraukseen. Idea pohjautui Amazonin alkuaikoihin. Aluksi tarkoituksena oli myydä jotakin pientä, jonka voi kätevästi postittaa.

Netflix kehitti alkutaipaleella kuukausimaksuisen DVD-vuokrauksen, joka käytännössä toimii siten, että asiakas tekee jonon elokuvista ja sarjoista, jotka hän haluaa vuokrata. Nämä DVD:t toimitettiin postitse ja niitä sai pitää haluamansa ajan, mutta DVD-levyjä sai olla vuokralla samanaikaisesti vain rajattu määrä.

Digitalisaation vaikutti myös Netflixiin vahvasti, sillä liiketoimintamallia piti muuttaa radikaalisti ja samalla henkilöstöä piti irtisanoa. Näinä vuosina Netflix koki suuria tappioita. Vuonna 2000 yhtiö nimeltään Blockbuster kiinnostui Netflixin ostamisesta. Netflix kuitenkin kieltäytyi myymästä yhtiötä, joka oli heidän onnensa.

Vuonna 2002 Netflix listautui pörssiin ja sen ensimmäinen voitokas tilikausi oli vasta vuonna 2003. Jo vuonna 2010 Netflix aloitti omien sarjojen tuottamisen ja nimellä Netflix Originals tuottamat sarjat sekä elokuvat ovat olleet menestyksekkäitä. Vuonna 2013 Netflix sai jopa 14 Emmy-ehdokkuutta ensimmäisenä suoratoistopalveluna.

Netflixin toiminta perustuu tilauspohjaiseen palveluun ja se hankkii esittämänsä elokuvien ja sarjojen esitysoikeuden tietyksi ajaksi. Käytännössä toimintaa voi verrata televisiokanaviin eikä yksittäisistä katselukerroista makseta oikeuksia omistajille.

Viimeisin vuosi 2020 oli Netflixille todella tuottoisaa, kun pandemia ja karanteeni laitto ihmiset kotiloihini ja tylsyys korjattiin suoratoistopalveluiden tarjoamiin sarjoihin sekä elokuviin.

Kannattaako Netflix osakkeiden ostaminen?

Vuoden 2020 poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta Netflix on pärjännyt erinomaisesti muihin yrityksiin verrattuna. Koronavuodet olivat yhtiölle varsin tuottoisaa ihmisten viettäessä vapaa-ajan kotonaan elokuvien parissa elokuvateattereiden sulkeutumisen myötä. Automaattisesti tämä tarkoittaa sitä, että Netflixin osakkeiden arvo on noussut korkeisiin lukemiin. Analyytikot ovat sanoneet, että osakkeiden ylihinnoittelua ei ole tarpeeksi perusteltu.

Netflix on kasvattanut asemaansa ja vahvaa nousua laajentaessaan toimintaansa omatuotantoiseen sisältöön. Netflixin tarjoamat sarjat ja elokuvat ovat globaalilla tasolla nostaneet suosiota samalla kävijämäärän lisääntyessä.

Netflix osakkeen hyödyt

  • Maailman suurin suoratoistopalvelu
  • Yhtiö pyrkii jatkuvasti kehittämään omatuotanteista sisältöä, joka on noussut globaalilla tasolla suosituksi
  • Netflixin kasvuennusteet näyttävät vahvalta tulevina vuosina
  • Yhtiö on niistä ainoista ja harvoista, jotka kokivat pandemian hyötynä

Netflix osakkeen haitat

  • Analyytikoiden mielestä yhtiön osakkeiden ylihinnoittelu ei ole tarpeeksi hyvin perustelua
  • Markkinoille lanseerataan jatkuvasti uusia kilpailijoita: Disney+, HBO etc.

Netflix osinkohistoria

Aikaisemmassa osiossa kävimmekin jo sitä läpi ettei Netflix ole maksanut eikä maksa osinkoa. Tilanne voi toki muuttua ja tulevaisuudessa Netflix voi olla hyväkin osingonmaksaja. 

  • 2016 : 0 €
  • 2017: 0 €
  • 2018: 0 €
  • 2019: 0 €
  • 2020: 0 €
  • 2021: 0 €

Miltä näyttää Netflixin tulevaisuus?

Netflixin tulevaisuuden näkymät ovat vahvasti sidoksissa pandemian elpymiseen. Sillä suoratoistopalveluiden kävijämäärän uskotaan romahtaneen viimeistään yhteiskunnan avautuessa.

Luultavasti Netflix tulee tulevaisuudessakin olemaan niin kovassa nosteessa, että tilaajamäärien odotetaan kasvavan entisestään. Netflixin alkuvuoden luvuissa voi huomata myös sen, että koronaviruspandemia on seisauttanut useiden sarjojen tuotannon.

Tulevaisuudessa Netflixin kerrotaan myös pian kustantavan suomalaisia sarjoja. Tämä uusi malli voisi tuoda kotimaisiin tuotantoihin jopa 20 miljoonan piristyksen vuosittain.

eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees
Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen on suomalainen sijoittaja ja journalisti, joka on tehnyt sijoituksia pörssiin jo vuosikymmenen, portfolioon on kertynyt myös kryptovaluuttoja. Hän on myös erikoistunut sisällöntuotantoon ja journalismiin kirjoittaen usean eri toimialan arvostettuihin verkkosivustoihin. Hänen intohimonsa on auttaa muita ihmisiä kiinnostumaan sijoittamisesta tarjoamalle heille mahdollisimman paljon informaatiota aiheeseen liittyen.