Sotkamo Silver Osakkeet (SOSI1) 2023

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Päivitetty: 23 Tammikuu 2023

Sotkamo Silver Ab tunnetaan ruotsalaisena pörssiyhtiönä, jonka tytäryhtiö on Suomessa toimiva Sotkamo Silver Oy. Yhtiön toimintaan kuuluu hopeakaivoshankkeiden kehittäminen Sotkamossa Tipas-viherkivivyöhykkeellä. Kyseinen yhtiö on myös noteerattu Tukholmalaisessa NGM Equity pörssissä sekä rinnakkaisnoteerattu Helsingin pörssissä vuodesta 2012 lähtien.

Sotkamo Silverin osakkeita on myös mahdollista ostaa ja yhtiön taloudellinen tavoite onkin hoitaa osakkeenomistajien pääomaa kustannustehokkaalla sekä vastuullisella tavalla mahdollisimman suuren lisäarvon tuottamiseksi.

Voidaan sanoa, että on turvallisempaa aloittaa osakesijoittaminen suomalaisilla tunnetuilla yhtiöillä, kuten esimerkiksi Sotkamo Silverin osakkeilla. Sijoittamisen voi aloittaa kuka tahansa, joko oman pankin tai netistä löytyvien digitaalisten alustojen avulla. Tyypillisesti perinteisten pankkien kautta tehdyistä sijoituksista veloitetaan korkeampia välityskuluja. Tästä syystä kannattaa pyrkiä valitsemaan sellainen alusta, jossa et maksa korkeista kuluista vaan voit tehdä sijoituksia välityspalkkiovapaasti.

Otimme huomioon kaikki digitaaliset sijoitusalustat ja tarkastelimme niiden ominaisuuksia sekä kustannuksia. Selkeästi joukosta erottui sijoitusalusta eToro, joka tarjoaa välityspalkkiovapaan kaupankäynnin lisäksi laajan valikoiman erilaisia sijoitustuotteita.

Tässä sivustolla paneudumme tarkemmin siihen mikä on Sotkamo Silver, miten sen osakkeita voi ostaa ja lopussa käymme läpi sitä, miten yritys on saanut alkunsa. Kerromme myös mikä ihme on eToro ja voiko kyseistä alustaa käyttää Sotkamo Silver osakkeiden ostamiseen.

eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees

Sotkamo Silver osakkeiden ostaminen

Vaikka Sotkamo Silver on kohtalaisen suuri yritys, se ei ainakaan vielä lukeudu Suomen suurimpien yrityksien listalle. Sotkamo Silver tunnetaan hopeakaivoshankkeen kehittäjänä Suomessa, jonka toiminta alkoi vuonna 2019. Yhtiön kurssi on ollut koetuksella varsinkin vuonna 2020 koronapandemian surauksena, mutta nyt se on hiljalleen noussut takaisin. Analyytikot uskovat Sotkamo Silverin tulevaisuuden näkymien olevan valoisat.

Sotkamo Silver on siis hyvä ja mielenkiintoinen sijoituskohde, jonka osakkeita kannattaa ostaa välityspalkkiovapaan sijoitusalustan kautta. Esimerkiksi voimme suositella eToroa, joka on suosittu ja tunnettu myös kansainvälisesti. eToro tarjoaa laajan valikoiman erilaisia sijoituskohteita osakkeista kryptovaluuttoihin. Laajan valikoiman lisäksi pääset mukaan sijoittajayhteisöön, jossa sijoittajat jakavat omia kokemuksiaan sekä vinkkejä. Palvelun avulla osakkeiden ostamisesta sekä myymisestä ei veloiteta ylimääräisiä kustannuksia.

Joudumme kuitenkin tässä kohtaa kertomaan, että eToron valikoimasta ei ainakaan vielä löydy Sotkamo Silver osakkeita. Älä kuitenkaan anna kiinnostuksesi lopahtaa, vaan rekisteröidy palveluun maksuttomasti ja tiedustele asiakaspalvelun kautta Sotkamo Silver osakkeen listautumisesta. Palvelu voi siis listata jonkun tietyn yhtiön osakkeet valikoimaansa, jos sille löytyy riittävästi ostajia. Sotkamo Silver kuitenkin lukeutuu näihin tunnettuihin suomalaisiin yhtiöihin, joten uskon, että eToro lisää sen hyvin nopeastikin.

Jos et malta odottaa Sotkamo Silver osakkeen listaamista, suosittelemme kuitenkin rekisteröitymään palveluun ja tarkastelemaan muita vastaavia osakevaihtoehtoja. Seuraavassa osiossa kerromme muutamia hyviä vaihtoehtoja Sotkamo Silverille.

eToro - potentiaaliset osakevaihtoehdot Sotkamo Silverille

Kävitkö eToron sivustolla etsimässä Sotkamo Silver osaketta kuitenkaan löytämättä sitä? Älä kuitenkaan hermostu ja lopeta osakesijoittamista, vaan tutustu näihin seuraaviin listaamiimme potentiaalisiin osakevaihtoehtoihin. Kaikki listaamamme yritykset löydät kätevästi eTorosta.

Näiden osakkeiden ostaminen on helppoa ja välityspalkkiovapaata eToron sivuston avulla. Seuraavaksi näet hyviä osakevaihtoehtoja Sotkamo Silverille:

  • Fortum (FORTUM) – Fortum on suomalainen energiakonserni, joka valittiin vuonna 2019 Suomen 17. suurimmaksi yritykseksi 5,4 miljardin euron liikevaihdolla.
  • Kone (KNEBV) – Kone Oyj on suomalainen hissejä ja liukuportaita sekä ovia valmistava yritys.
  • Tecnotree (TEM1V) – Tecnotree on suomalainen teknologiatoimittaja, joka tunnetaan myös globaalisti. Yhtiö tuottaa teleoperaattoriasiakkailleen pilvipohjaisia järjestelmiä.
  • Valmet (VALMT) – Valmet Oyj on valtion entinen asetehdas, joka tunnetaan nykypäivänä jättiyrityksenä.

Valitse osakkeiden ostamiseen luotettava ja palkkiovapaa kaupankäyntialusta

Osakesijoittaminen lukeutuu suotiuimpiin sijoitustapoihin ja sitä pidetään jopa trendikkäänä. Sijoittajat valitsevat kyseisen tavan tavoitellessaan suurempia tuottoja tai kasvattaakseen nykyisiä säästöjä suuremmaksi. Aloittaessasi sijoittamisen tai jos haluat ostaa jotain edellä mainitsemiamme osakkeita Sotkamo Silverin sijaan, tulee sinun alkuun valita itsellesi oikea kaupankäyntialusta.

Niin kuin aluksi jo mainitsimme, että otimme huomioon kaikki netissä toimivat digitaaliset alustat ja ominaisuuksia vertaillessamme päädyimme valitsemaan eToron. eToro on suosittelemisen arvoinen digitaalinen sijoitusalusta, josta löydät laajan valikoiman erilaisia sijoitustuotteita, sijoittajayhteisön ja ajankohtaiset uutiset sekä kurssin kaikista yrityksistä. eToron sijoitusalusta on tunnettu kansainvälisellä tasolla ja se kuuluu markkinoiden suurimpiin kaupankäyntialustoihin, josta löydät osakkeiden lisäksi kryptovaluuttoja sekä paljon muuta.

eToro on aloittanut toimintansa vuonna 2007 ja useimmat sijoittajat valitsevat kyseisen alustan sen laajan tarjonnan takia sekä se antaa mahdollisuuden välityspalkkiovapaaseen kaupankäyntiin. Vaikka eToro ei olekaan vielä listannut Sotkamo Silveriä valikoimaansa, voit sillä aikaa tutustua muihin vastaaviin vaihtoehtoihin. eTorosta löydät hyvän valikoiman ja ominaisuuksien lisäksi useita maksuvaihtoehtoja.

Ohjeet eToro rekisteröityminen ja varojen tallettaminen

Kun haluat täydentää sijoitussalkkuasi ja ostaa eToron valikoimasta jonkun yhtiön osakkeita, tulee sinun aluksi rekisteröityä palveluun. Siirry käyttäjätilin luomiseen eToron palvelusta löytyvästä ”Liity heti” -painikkeesta. Saat eteesi lomakkeen, johon sinun tulee täyttää kaikki vaaditut kohdat. Jos haluat nopeuttaa tilinluomisprosessia, voit rekisteröityä palveluun Gmail tai Facebook tilisi avulla.

Rekisteröitymisen jälkeen muista vahvistaa käyttäjätilisi, jotta eToro pystyy tarjoamaan parasta mahdollista palvelua ja turvallisen kaupankäynnin. Tilin todentamista varten sinun tulee lähettää kuva virallisesta valtion myöntämästä henkilötodistuksesta, puhelinnumerosi ja todiste osoitteestasi esimerkiksi sähkölaskun muodossa. eToro tarkistaa automaattisesti lähettämäsi dokumentit ja saat sähköpostilla viestin, kun tarkistus on tehty ja tilisi on todennettu.

Rekisteröitymisen ja tilin todentamisen jälkeen olet valmis siirtymään varojen tallettamiseen. Tätä vaihetta edellytetään ennen osakkeiden ostamista. Voit myös tässä kohtaa testata eToron demokäyttäjää ja tehdä sijoituksia leikkirahalla. eToro tarjoaa asiakkailleen 50 euron minimitalletuksen ja talletuksen voi suorittaa PayPalilla, luottokortilla tai tilisiirtona.

Siirry varojen tallettamiseen eToron sivustolta löytyvästä ”Talleta varoja” kohdasta. Eteesi avautuu lomake, johon sinun tulee täyttää rahasumma, jolla haluat ostaa kyseisen yhtiön osakkeita sekä maksuväline. Lähetettyäsi lomakkeen eteenpäin, rahat siirtyvät automaattisesti eToro-tilillesi. Nyt voit aloittaa osakkeiden ostamisen.

Sotkamo Silver: Selvitetään vuonna 2022 erääntyneiden rahoitusinstrumenttien uudelleenrahoittamista

Sotkamo Silver Ab ja suomalainen tytäryhtiö Sotkamo Silver Oy selvittävät mahdollisuuksia sekä edellytyksiä uudelleen rahoittaa vuonna 2022 erääntyvät rahoitusinstrumentit. Instrumentit koostuvat vakuudellisesta joukkovelkakirjalainasta ja vaihtovelkakirjalainasta. Samalla yhtiön keskeisenä tavoitteena on pyrkiä pidentämään vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen maturiteettia.

Kyseisen uudelleenrahoittamiseen liittyvän selvityksen valmistumisajankohdan arvioidaan olevan sellainen, että Sotkamo Silver pystyisi päättämään uudelleenrahoituksen mahdollisesta toteuttamisesta kevään 2022 aikana.

Sotkamo Silver historia

Sotkamo Silver AB:n tarina on aika uusi, sillä se on perustettu Ruotsiin vuonna 2010 ja pian sen jälkeen se avasi Suomeen tytäryhtiön. Sotkamo Silver AB on 100 prosentin omistus sen suomalaisesta tytäryhtiöstä. Suomalaisen tytäryhtiön ansiosta ruotsalainen kaivosyhtiö omistaa mineraaliesiintymiä. Nämä mineraaliesiintymät pitävät sisällään kullan sekä hopean lisäksi myös sinkkiä ja lyijyä. Sotkamo Silverin merkittävin mineraali on hopea, jota varten myös Sotkamoon rakennettiin oma louhos, jonka toiminta aloitettiin vuonna 2019.

Jo ensimmäiset viitteet Ag-Au Pb mineralisaatiosta saatiin vuonna 1980, kun Oulun yliopiston tutkimusryhmä löysi useita Ag-Zn-Au-Pb-anomaalisia jääkauden ajan lohkareita järven kuivalta rantaviivalta. Tämän seurauksena Oulun yliopiston tutkimusryhmä jatkoi näiden ensimmäisten lohkarelöydösten jälkeen malminetsintää iskuporauksella sekä otti näytteitä peruskalliomoreenirajapinnasta ja pieniä sirunäytteitä peruskalliosta.

Lokakuussa vuonna 1980 Kajaani Oy varmisti mineraalioikeudet esiintymään tekemällä valtauksen ja vuonna 1982 myönnettiin kaksi valtausta. Nämä kattoivat tiedossa olevan hopeakaivoksen Ag-Zn-Au-Pb esiintymän sekä sen lähiympäristön. Vuosina 1981–1989 menestyksellistä pikaetsintä seurasi timanttikairauskampanja.

Vuonna 1988 Kajaani Oy ja Outokumpu Oy tekivät yhteisyrityssopimuksen hopeaesiintymän keittämiseksi, ja he alkoivat rakentaa tunnelia alas mineralisaatioon. Vuosien 1988 ja 1990 välillä 2,6 km pitkä tunneli ja noin 350 metriä pitkä tuuletusnousu louhittiin, joka merkitsi noin 6 miljoonan euron suuruista investointia. Projekti lopetettiin vuonna 1991 kannattavuustutkimuksen ja kaivoksen teknisen suunnitteluanalyysin jälkeen metallien alhaisten hintojen takia. Tuolloin hopean hinta oli noin 4 dollaria unssilta. Kun taas projektin alussa hinta oli ollut noin 5 ja 10 dollarin väliltä. Vuonna 2004 hopean hinta nousi yli 5 dollariin, mutta kuitenkin siinä vaiheessa Kajaani Oy ja Outokumpu Oy eivät enää halunneet panostaa kaivosteollisuuteen.

Sotkamo Silver aloitti kehitystutkimukset uudelleen

 Vuonna 2005 silloiset omistajat antoivat kaivospiirin raueta. Samaisena vuonna Sotkamo Silver Oy:n omistajat tekivät alueelle valtausvarauksen. Sotkamo Silver haki vuonna 2006 aiemmin tehtyjä valtauksia hopeakaivos esiintymälle ja se saikin ne vuonna 2007. Vuodesta 2006 lähtien Sotkamo Silver on panostanut hopeakaivos esiintymän kehitykseen, onnistuneesti rakennusvaiheeseen ja tuotannon aloittamiseen vuonna 2019.

Nykypäivänä Sotkamo Silver on ottanut vakavasti kestävyysnäkökulman ja kaivostoiminnan ympäristövaikutukset.

Kannattaako Sotkamo Silver osakkeiden ostaminen?

Nykyään Sotkamo Silverin toimialaa pidetään haasteellisena sekä epävarmana johtuen markkinoiden epävarmuudesta. Vuosi 2020 oli kaikille aloille haastava koronapandemian ravistellessa markkinoita. Kesä 2020 oli Sotkamo Silverille haastavaa aikaa, kun sen pörssikurssi laahasi maata. Kuitenkin elokuun puolella hopean hinta nousi korkeimmalle tasolle seitsemään vuoteen, joka auttoi Sotkamo Silverin pörssikurssin nousuun. Nämä haastavat ja epävarmat ajat pystyvät selkeästi näkemään esimerkiksi Sotkamo Silverin pienestä osingonmaksusta.

Näistä epävarmoista vuosista huolimatta hopean tuotanto on Suomessa vielä toistaiseksi hyvissä asemissa. Yhtiöllä on takataskussaan ympäristölupa toiminnan laajentamista varten. Lähitulevaisuudessa Sotkamo Silver pyrkii nostamaan tuotantoaan, joka tekee siitä mielenkiintoisen sijoituskohteen.

Sotkamo Silver osake hyödyt:

  • Yhtiö selvisi koronapandemian tuomasta kurssilaskusta
  • Vuoden 2020 hopean hinnan ennätyksellinen nousu yli 7 vuoteen

Sotkamo Silver osake haitat:

  • Analyytikot epäilevät hopean hinnan äkillistä romahdusta lähitulevaisuudessa
  • Epävarmat markkinat
  • Luultavasti yhtiön osingonmaksu tulee pysymään tulevaisuudessakin alhaisena
eToro logo
Arvio
5/5
Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees
Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen on suomalainen sijoittaja ja journalisti, joka on tehnyt sijoituksia pörssiin jo vuosikymmenen, portfolioon on kertynyt myös kryptovaluuttoja. Hän on myös erikoistunut sisällöntuotantoon ja journalismiin kirjoittaen usean eri toimialan arvostettuihin verkkosivustoihin. Hänen intohimonsa on auttaa muita ihmisiä kiinnostumaan sijoittamisesta tarjoamalle heille mahdollisimman paljon informaatiota aiheeseen liittyen.