Wolt Osakkeet 2022 - Kurssi ja ostaminen | Ostaosakkeita.fi

Wolt Osakkeet 2022

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

18 Helmikuu 2022 | Päivitetty: 18 Helmikuu 2022

Wolt tunnetaan vuonna 2014 perustettuna suomalaisena teknologiayrityksenä, jonka toiminta perustuu ruoan välittämiseen kotiinkuljetuksena heidän oman verkkoalustansa kautta. Woltin tullessa markkinoille sen tiedettiin olevan kova kilpailija Foodooralle ja silloiselle Pizza-Onlinelle. Wolt kuitenkin nosti nopeasti suosionsa huippuun ja viimeistään koronapandemian tulon sen suosio raketoi räjähdysmäisesti.

Wolt tunnetaan nykypäivänä suosittuna ja tunnettuna yhtiönä, joka kiinnostaa myös monia sijoittajia. Tämän yrityksen kaltaisiin yhtiöihin voi olla järkevää sijoittaa, sillä niiden kasvu tulevaisuudessakin on lähes taattua. Osakesijoittaminen on yksi suosituimmista tavoista aloittaa sijoittaminen. Osakesijoittaminen auttaa laittamaan säästöjä sivuun ja samalla ne voivat kasvattaa tulovirtaa.

Tässä oppaassa paneudumme tarkemmin siihen, miten Wolt osakkeen voi ostaa sekä avaamme tarkemmin, miten Wolt pystyi kasvattamaan toimintansa näin suureksi.

Wolt osakkeiden ostaminen

Aloittaessasi osakesijoittamista, tulee sinun alkuun valita itsellesi oikea sijoitusalusta. Kokemuksiemme perusteella voimme suositella luotettavaa eToroa, joka tunnetaan välityspalkkiovapaasta sijoittamisesta. Luultavasti tässä kohtaa olet siirtynyt eToron sivustolle ja yrittänyt löytää sieltä Woltin osakkeita. Valitettavasti eToron palvelussa ei ole vielä listattuna Wolt osaketta. Wolt on kuitenkin tämän vuoden puolella vihjannut pörssilistautumisesta, mutta tulevaisuus ei ole vielä taattuna varsinkaan nyt kun Woltin omistajuus vaihtuu.

Suosittelemme kuitenkin olemaan tarkkana, sillä kyseinen yritys on noussut niin kovaan suosioon, että mitä luultavimmin se tullaan listaamaan pörssiin. Pörssilistautumisen jälkeen suosittelemamme sijoitusalusta eToro tulee satavarmasti ottamaan Woltin osake vaihtoehtoihin.

eToro ei ole pelkkä sijoitusalusta, sillä se tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden päästä käsiksi oheispalveluihin. Perinteiset pankit eivät tarjoa asiakkaille minkäänlaisia oheispalveluita maksuttomasti. Kun taas esimerkiksi eToron kautta voit ostaa osakkeita, hyödykkeitä, ETF:iä, kryptoja jne. Laajan valikoiman lisäksi palvelusta löydät uusimmat artikkelit sekä uutiset valitsemastasi osakkeesta. Pääset myös osaksi sijoittajayhteisöä, jossa kokeneetkin sijoittavat jakavat tipsejä.

Kerromme tässä sivulla, miten olet ensimmäisten joukossa ostamassa Woltin osakkeita, kun se päätetään listata. Ennen kuin pääset ostamaan Woltin osakkeita annamme muutamia hyviä osake vaihtoehtoja, jotka kannattaa ottaa osaksi sijoitussalkkuasi.

eToro logo
Arvio
5/5
67% hinnanerosopimuksista menettää rahaa.

Potentiaaliset osake vaihtoehdot Woltille

Päädyitkö eToron palveluun etsimään Woltin osaketta mutta et löytänyt sitä? Älä vielä turhaudu ja lopeta osakesijoittamista, vaan tarkastele näitä seuraavia listaamiamme potentiaalisia osake vaihtoehtoja. Kaikki listaamamme yritykset löydät kätevästi eToron sijoitusalustan kautta.

Pääset ostamaan näitä osakkeita helposti ja välityspalkkiovapaasti eTorosta. Tässä muutamia potentiaalisia osakevaihtoehtoja Woltille:

  • Kesko (KESKOB) – Kesko Oyj on tunnettu suomalainen kaupan alan palvelu- ja pörssiyhtiö. Keskon toimialoihin lukeutuu päivittäistavarakauppa, rakentaminen ja talotekniikan kauppa sekä autokauppa.
  • Coca-Cola (KO) – Coca-Cola tunnetaan suurimpana osinkokuninkaana, joka on kasvattanut osinkoaan jo 25 vuotta putkeen.
  • Tesla (TSLA) – Tesla tunnetaan nykyään enemmän brändinä, joka on kasvanut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista teknologiayrityksistä. Autojen lisäksi se valmistaa myös energian tuotantoon liittyviä ratkaisuja uusiutuvista energianlähteistä. 

Osakkeiden ostamiseen tarvitset luotettavan ja helpon kaupankäyntialustan

Osakesijoittaminen on nykypäivänä yksi suosituimmista sijoitustavoista ja se on jopa trendikästä. Useat alkavat sijoittajat valitsevat sen tavoitellessaan suurempia tuottoja tai kasvattaakseen säästöjä suuremmaksi. Kun aloitat sijoittamisen tai haluat ostaa Wolt osakkeen sijaan jonkun äskettäin mainitsemistamme vaihtoehdoista, tulee sinun alkuun valita itsellesi oikea kaupankäyntialusta. 

Ottaaksemme huomioon kaikki netissä toimivat sijoitusalustat, voimme suositella eToron alustaa, joka tarjoaa laajan valikoiman erilaisia sijoituskohteita, sijoittajayhteisön ja ajankohtaiset uutiset kaikista osakkeista. eToron sijoitusalusta tunnetaan jopa kansainvälisellä tasolla yhtenä suurimpana kaupankäyntialustana, josta löydät osakkeita, kryptovaluuttoja sekä paljon muuta. 

Sijoitusalusta on aloittanut toimintansa jo vuonna 2007 ja sen parhaimpana etuna tunnetaan mahdollisuus käydä kauppaa täysin palkkiovapaasti. Vaikka et vielä löydäkään eTorosta Woltin osakkeita, voit odotellessasi tarkastella muita vastaavia vaihtoehtoja. eToro tarjoaa laajan valikoiman lisäksi monipuolisesti erilaisia maksuvälinevaihtoehtoja.

Ohjeet eToron käyttäjätilin luomiseen ja rahan tallettamiseen

Kun haluat päästä käsiksi eToron tarjoamiin osakkeisiin, tulee sinun alkuun luoda käyttäjätili. Luodaksesi käyttäjätilin siirry eToron sivustolle ja klikkaa sieltä ”Rekisteröidy” -painiketta. Eteesi avautuu lomake, johon sinun tulee täyttää kaikki vaaditut kohdat. Jos et jaksa suorittaa rekisteröitymistä loppuun, voit myös käyttää siihen Gmail- tai Facebook tiliäsi. Rekisteröityminen vaatii henkilöllisyyden todentamista, jolla taataan turvallinen käyttö ja sijoittaminen.

Rekisteröitymisen jälleen olet valmis tallettamaan haluamasi summan käyttäjätilillesi. Jos haluat päästä ostamaan osakkeita tai tekemään sijoituksia, tätä vaihetta tässä prosessissa ei kannat skipata. eToro tarjoaa palvelunkäyttäjille 50 euron minimitalletuksen ja talletuksien tekeminen onnistuu PayPalilla, luottokortilla tai tilisiirtona.

Rahan tallettamiseen pääset eToron sivustolta löytyvästä ”Talleta varoja” kohdasta. Tämän jälkeen sinut ohjataan lomakkeen täyttämiseen, johon sinun tulee kirjata kauppasumma, jolla haluat ostaa osakkeita sekä maksuväline. Lomakkeen täyttämisen jälkeen tallettamasi rahat siirtyvät automaattisesti eToro-tilillesi. Nyt olet päässyt siihen pisteeseen, että voit aloittaa osakkeiden ostamisen.

Kilpailija ostaa Woltin 7 miljardilla eurolla

Koronasta ja marraskuun hämärästä kärsivälle Suomelle tuli odottamaton piristys, kun ruokakuljetuksiin erikoistunut Wolt myytiin yhdysvaltalaiselle Door Dashille. Kyseistä yrityskauppaa ei ole turhaan hehkutettu eri sosiaalisen median kanavissa, sillä sen tiedetään olevan suurempi kauppa kuin esimerkiksi Nokian matkapuhelimien liiketoiminnan myynti Microsoftille. Toki vuosien saatossa on nähty pienempiä menestystarinoita, mutta tämä diili ohittaa raketin lailla ne kaikki.

Wolt ei ole vuosien saatossa päässyt hehkuttaman voitokkailla vuosilla, yhtiön tehdessä tappiota. Mikä ei kuitenkaan laskenut kaupasta syntyvää iloa. Yhdysvaltalainen kilpailija ostaa Woltin 7 miljardilla eurolla ja kauppojen odotetaan toteutuvan vuoden 2022 alussa.

Woltin perustajana ja toimitusjohtajana tunnettu Miki Kuusi siirtyy kauppojen lisäksi DoorDash Internationalin eli yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan johtoon. Kauppa ei tule vaikuttamaan Woltin toimintaan, vaan se jatkuu entiseen tapaan eikä muutoksia ole tulossa asiakkaiden, kauppojen tai lähettien toimintaan.

Wolt historia

Wolt perustettiin vuonna 2014 Helsinkiin, jossa taustalla toimi kuuden hengen perustajatiimi ja joista viisi keskittyi tuotekehitykseen. Yhtiön ensimmäinen toimisto oli 10 neliömetrin tila Helsingin keskustassa, jossa kaikki työskenteli samassa tilassa ensimmäiset 9 kuukautta. Tällöin päätettiin yrityksen nimi ja täytettiin kaikki tarvittavat paperit. Lopulliseksi nimeksi tuli Wolt, josta kaikki oli samaa mieltä. Yrityksen viralliseksi nimeksi tuli Wolt Enterprises, koska suomen kaupparekisteri ei hyväksynyt pelkkää Wolt Inc:ia.

Yhtiö sai ensimmäisen toimituksen Helsingissä vuonna 2015 ja heillä oli 14 työntekijää syyskuun loppuun mennessä. Tällöin yhtiö muutti suurempaan toimistoon Ruohonlahteen, Supercellin toimiston alakertaan. Jopa App Storen Applen päällikkö vieraili Woltin toimistolla heti julkaisun jälkeen. Wolt onnistui keräämään 2,5 miljoonan euron siemenrahoituksen. Vuoden 2016 syyskuun lopulla Woltilla oli jo 60 työntekijää ja he avasivat toimiston Tukholmaan. Samana vuonna he laajensivat toimintansa ensimmäisiin kaupunkeihin Helsingin ulkopuolelle, näitä olivat mm. Turku ja Tampere.

Samalle vuodelle Wolt onnistui keräämään ns. A-rahoituksella 10 miljoonaa euroa. Laajentuminen jatkui vuonna 2017 Tanskaan, Latviaan ja Liettuaan sekä yhtiöllä oli syyskuun loppuun mennessä 86 työntekijää. Samalla Wolt korvasi kolmannen osapuolen työkalut itse luoduilla kuriirisovelluksilla ja omalla logistiikkataustallaan.

Woltin laajentumiset vuosien varrella:

  • 2016: Ruotsi ja Viro
  • 2017: Tanska, Latvia ja Liettua
  • 2018: Kroatia, Tšekki, Norja, Unkari, Georgia, Israel ja Puola
  • 2019: Serbia, Kreikka, Azerbaidžani, Slovakia, Slovenia ja Kazakstan
  • 2020: Kypros, Malta, Japani ja Saksa

Yhteensä Wolt on kerännyt 267 miljoonan euron rahoituksen ja sen sijoittajiin kuuluu mm. ICONIQ Capital, Highland Europe, 83North, EQT Ventures, Inventure, Lifeline Ventures, Supercellin perustaja ja toimitusjohtaja Ilkka Paananen ja Nokian hallituksen entinen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.

Marraskuussa vuona 2021 yhdysvaltalainen ruoan tilaus palvelusta tunnettu DoorDash sekä Wolt ilmoittivat tehneensä sopimuksen, jossa DoorDash ostaa Woltin noin 7 miljardilla eurolla. Kyseinen kauppahinta maksetaan osakkeilla eli käytännössä Wolt fuusioituu DoorDashiin.

Kaikki Woltin lähetit eivät työskentele yhtiölle vaan toimivat itsenäisinä yrittäjinä ja he voivat itse päättää milloin, missä ja miten paljon he työskentelevät. Vuosien saatossa Wolt on ehtinyt rypeä myös erilaisissa kiistoissa koskien sen ruokalähettejä. Ruokalähettien oikeuksista ja työn tulkinnasta on käyty myös Suomessa kovaa vääntöä. Työ- ja elinkeinoministeriön alainen työneuvosto on katsonut, että ruokalähettejä tulee kohdella työntekijöinä eikä itsenäisinä yrittäjinä. Kun taas Wolt puolestaan tulkitsee heidän lähettinsä itsenäisiksi yrittäjiksi, kun heillä on mahdollisuus määrittää itse työaikansa, työmääränsä ja hyväksyä sekä hylätä tarjouksia.

Kannattaako Wolt osakkeiden ostaminen mahdollisen listautumisen jälkeen?

Wolt on tehnyt yrityksestään tarpeellisen, varsinkin koronapandemian tultua, kun yhä useammat kuluttajat haluavat välttää turhaa kontaktia ruoan ostamisen yhteydessä. Woltin tulevaisuuden näkymät ovat valoista varsinkin vuonna 2022 tapahtuvan yrityskaupan myötä. Se tulee olemaan mahdollisen listautumisen jälkeen potentiaalinen tulevaisuuden sijoituskohde.

Wolt hyödyt

  • Yksi suurimmista suomalaisista teknologiayrityksistä, joka keskittyy ruoan välittämiseen
  • Yrityskauppojen myötä Wolt tulee luultavasti tulevaisuudessa olemaan vielä suurempi konsepti

Wolt haitat

  • Lähettejä koskeneet kiistat voivat joltain osin haitata sen mainetta
  • Voiko Wolt muuttaa toimintaansa sen siirryttyä yhdysvaltalaiselle yritykselle?
eToro logo
Arvio
5/5
67% hinnanerosopimuksista menettää rahaa.
Julia Pitkänen

Julia Pitkänen

Julia Pitkänen on suomalainen sijoittaja ja journalisti, joka on tehnyt sijoituksia pörssiin jo vuosikymmenen, portfolioon on kertynyt myös kryptovaluuttoja. Hän on myös erikoistunut sisällöntuotantoon ja journalismiin kirjoittaen usean eri toimialan arvostettuihin verkkosivustoihin. Hänen intohimonsa on auttaa muita ihmisiä kiinnostumaan sijoittamisesta tarjoamalle heille mahdollisimman paljon informaatiota aiheeseen liittyen.